Pages

Itsenäisyyspäivä

Siinä se taas vilahti. Yksi Suomen syntymäpäivä. Loskaisessa räntäisessä kotimaassamme, kuten joka vuosi. Yksi kynttilä enemmän kakussa, jota ei ole olemassa.

Olen viettänyt kansallista syntymäpäivää Suomen lisäksi muutamaan kertaan ulkomailla. Neljäs heinäkuuta oli yhdysvaltojen länsirannikolla periamerikkalaiseen tapaan karnevaalityylinen huipputapahtuma: käytiin koko suvun voimin tivolissa, katseltiin rodeota ja elämäni suurinta ilotulitusta. Itsenäisyyttä osataan juhlistaa toinen toistaan vauhdikkaammilla menoilla muissakin maissa.

Niin mekin Suomessa. Pidämme vapaata, jotta voimme oikein panostaa hillittömään juhlintaan.

Aamupäivällä letka veteraaneja kiemurtelee aina vain hitaammin askelin sankarihaudoille ja laskee seppeleensä kaatuneiden muistolle. Kukaan ei puhu keskenään, koska kunnioitamme tilaisuutta ja kaatuneita. Sydänkohtauksen letkassa saanut poimitaan hissuksiin sivuun, ettei juhlallinen tunnelma vaurioituisi. Toisaalla kuljetaan soihtukulkueessa ja jossain on paraati. Missään muualla ei enää käytetä kumpaakaan sanaa, kulkuetta tai paraatia, paitsi lastenlauluissa ja Suomen itsenäisyysjuhlinnassa. Viimeisimmästä vain puuttuvat apinat ja posetiivari. Ne korvataan Hornetin ylilennolla, joka saa pienet lapset ja veronmaksajat itkemään tuskasta.

Suurin osa kansasta hautautuu juhlimaan omiin koteihinsa. Suomalaiset pojat opetetaan 3-vuotiaasta lähtien ihailemaan Tuntematonta Sotilasta. Televisiotarjontahan kun on joka vuosi muun juhlinnan mukaista. Rokkaa voi pitää nuoren miehen ihanteellisena esikuvana: "Kyl myö ain toimeen tullaa. Kyllä myö ollaan ennenki toimeen tultu", vakuuttaa mies, joka ampuu 50 vihollista.

Pimeän tullessa Pastelli-talojen ikkunoille asetellaan hirvittävän rumia sinivalkoisia kynttilöitä juhlistamaan tilaisuutta. Illan aikana kynttilöistä ehtii palaa valkoinen osa ja hyvällä tuurilla vain lähimmät ikkunaverhot sekä ikkunan puitteet. Kaupat eivät ole auki, mutta palokunnat ovat kokemuksesta viisastuneena kriisivalmiudessa.

Seppeleenlasku, paraatit, lipunnosto ja kynttilät ovat vain esileikkiä illan hervottomalle kliimaksille. Kansa asettuu Suomi-soffiinsa ja avaa seinän kokoisen television katsoakseen linnan juhlia. Mitä tarkempi kuva televisiossa, sitä paremmin juhlapukujen kainaloista pursuavat ihopoimut ovat tarjolla analysoitavaksi. Presidentti kättelee kutsuvieraansa ja me seuraamme: käsi alas, hymy, puristus, käsi takaisin. Sama toistuu illan aikana noin 1900 kertaa, kahdella kanavalla yhtä aikaa. Reality-sarjojen parhaimmistoa. Punatukkainen ohjaaja oli tänä vuonna erittäin huolellinen: kiintiövähemmistöt olivat kaikki mahdolliset tarjolla ja homoseksuaaleja esillä vielä entistä runsaammin!

Kukaan ei tunnusta katsovansa linnan juhlia vain niiden pukuloiston ja julkisuuden henkilöiden vuoksi. Kukaan ei tosin keksi mitään muutakaan syytä, miksi juhlia katsoa. Paitsi se itsenäisyys: vapaus, veljeys ja tasa-arvo, tuhansia järviä ja metsiä unohtamatta. Järvet muistaa viimeistään siinä vaiheessa, kun juhlakansa heiluu Presidentin linnassa Tonava-kaunoisen tahtiin.

Kansainvälisen uutiskynnyksen Suomen itsenäisyyspäivän juhlinnassa ylittää huonosti istuva punainen juhla-asu, jonka rinnusta koristaa vihainen animaatiolintu. Itsenäisyytemme ytimekkäästi kiteytettynä?

btemplates

1 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Testi

Lähetä kommentti