Pages

4 kommenttia

Kylpijäkansalainen

Vietimme eilisen illan Flamingo Spassa. Kylpylässä, jonka taannoin avautuessa epävirallisesti vihjailtiin, että vesiliukumäessä on mahtava keskipakoisvoima. Keskipakoisvoima aiheuttaa kuulemma pidätysvaikeuksia –mielenkiintoinen markkinointikikka vesipuistolle. En nähnyt lentäviä kikkareita, mutta elämys vesipuistokäynti silti oli. Pitää myöntää, että yksi vierailu paikassa ei riitä minun sisäisen merenneitoni herättämiseen. Muiden ihmisten kanssa kylpeminen on kummallista, tuntemattomien ihmisten kanssa vielä kummallisempaa.

Sauna on tietenkin saunahullun kansan hullu paikka. Saunon itse mielelläni. Naisten julkisessa saunassa on kuitenkin se ongelma, että siellä vain istutaan, eikä saunota. Minä istun mieluummin kotonani nojatuolissa kuin puolihikisessä kopissa vieraiden ihmisten kanssa. Jos erehtyy lopulta heittämään pari kauhallista löylyä, niin joku alkaa katsoa sinua kieroon kuin olisit osallistunut merkittäväänkin terroristitekoon.

Istuma-asennon löytäminen saunassa on mielenkiintoinen siveellisyyden riitti. Osa naisista istuu selkä suorassa yrittäen oikaista epätoivoisesti vatsamakkaroitaan. Selkä suorassa istumisessa on ongelmana, että se vaatii ryhtiä. Ja ryhti kohottaa paljaat rinnat tyrkylle. Osa valitsee tästä syystä kumaran asennon –joka siis, kuten äsken jo todettiin, paljastaa joka ainoan vatsamakkaran. Jotkut pyrkivät peittämään sekä rintansa että vatsamakkaransa nostamalla polvet koukkuun leukaa vasten lauteelle. Tällaisen naisen kohdatessani mietin, mikä asennossa on tarkoituksena: sen julkisemmin EI voi esitellä heteronaiselle omaa häpyään.

Suomalaiset pysyvät onneksi saunassa kaukana toisistaan (paitsi se yksi mies, joka turkkilaisen saunan höyryissä ei koskaan meinaa nähdä eteensä). Erehdyin kerran Virolaisessa kylpylässä täpötäyteen naisten saunaan ja koin pienimuotoisen klaustrofobisen hetken: naiset istuivat ja seisoivat ahtaassa saunassa alastomina kiinni toisissaan, hikisessä ihokontaktissa. Tuttava taas kertoi istuneensa saunassa kertakäyttölaudeliinan päällä, kun paikalle tuli itänaapurin neitejä samanlaiset laudeliinat kampaustensa suojana. Suomalaisetko saunahulluja?

Kylpylän allasosastolla on villin lännen tunnelma. Hämärissä uima-altaissa lillutaan ja kellutaan -suomalaisten kelluntataidot ovat muuten tilastotietojen mukaan kehittyneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Superäidit makoilevat vieri vieressä vauvojen 20 senttiä syvässä uima-altaassa tarjotakseen lapselleen laatuaikaa. Isät tuijottavat sillä aikaa muita naisia tai törmäilevät näihin ihan vahingossa veden alla, laatuaikaa kai sekin... Jos en ehkä sisäistä merenneitoani löytänytkään, ulkoisen merenneidon havaitseminen on helpompaa niiden katseiden alla (pitää kertoa tässä yhteydessä, että kuppikoon suurentuminen kahdella saa aikaan melkoisia ihmeitä, oli sitten koolla väliä tai ei).

Jossain vaiheessa uintia alan väkisin kuvittelemaan kaikkea, mitä vedessä voi lillua. Pohdin läpi ne keskipakoisvoiman aiheuttamat ulosteet ja muutkin eritteet. Vaikka en ole nähnyt vielä yhtään veden pinnalla uiskentelevaa irtohiusta, tunnen niitä yhtäkkiä kymmenittäin ihollani. Samaan tyyliin kuin jos olen kuullut isotädin sukulaisen naapurin lapsenlapsella olevan täitä ja rapsuttelen ahdistuneena seuraavat kaksi viikkoa omaakin päänahkaani. Kesken kuvittelun se sitten onkin siinä: tuntematon hius sormien välissä. Kuvotuksen tunne on samaa luokkaa kuin tyhjentäessä suihkun lattiakaivoa tai sormenpään osuessa vieraan ihmisen purukumiin pöydän alapinnalla.

Purukumia löytyy vesipuistostakin. Ainakin yläkerran hampurilaisravintolasta, joka on elämysteni huipentuma. Lihavat suomalaiset rynnivät uimapuvuissa syömään hampurilaisia kaksin käsin kuin eivät olisi ruokaa ennen nähneetkään. Ravintolan lattia on tahmainen limuista ja ketsupista. Puoliksi syödyt ranskalaiset takertuvat varpaanväleihin, kun nälkäinen uimari jonottaa omaa annostaan. Jonon takana on lasiseinä ja seinän takana kauppakeskuksen härskisti tuijottelevia asiakkaita kaupunkivaatteissaan. Ja me siis yhä uimapuvuissa, jotta voimme pulahtaa huuhtomaan jalkamme heti ruoan jälkeen sinisen laguunin syövereihin.

Nyt ymmärrän, miksi uinnin jälkeen on hyvä pestä itsensä ennen kuin menee saunaan. Viimeistään ennen kuin lähtee takaisin omaan kotiinsa!

2 kommenttia

Joulu tulee, oletko valmis?

Kuuntelin eilen joulumusiikkia ajaessani Suomen joulukaupungista Turusta kotiin. Sade piiskasi vasten tuulilasia, lapset tappelivat koko 2,5-tuntisen automatkan. Minä lauloin korkealta ja kovaa valkoisesta lumihangesta ja joulurauhasta. Joululaulut kuuluvat joulun odotukseeni, tekivät takapenkkiläiset siitä rauhallisen tai eivät.

Joulun odotuksen ruumiillistuma on luonnollisesti joulukalenteri. Sain postin kautta kuvakalenterin. Lahjaksi. Mukana olivat tilitiedot vapaaehtoista maksua varten. Joulumieltä tulee käyttää hyväntekeväisyyteen. Jos on käyttämättä, kärsii huonosta omatunnosta loppiaiseen asti.

Perinteiset kuvakalenterit korvataan usein suklaakalenterilla. On järjetöntä maksaa pahasta suklaasta enemmän kuin hyvästä, mutta niin meidän oletetaan tekevän ja kuuliaisesti teemmekin. Oletko koskaan nähnyt kenenkään syövän tavallisesta suklaalevystä yhden palan kerrallaan 24 päivän ajan? Tuskin. Olet kuitenkin varmasti kuullut useammankin mässytelleen kokonaisen kalenterillisen epäilyttävän harmaata suklaata toisena päivänä joulukuuta.

On hyvä aloittaa ahmiminen viimeistään joulukuun alussa, jos ei vauhtiin ole ehtinyt jo pikkujouluissa. Energiansaantia ja vatsalaukun tilavuutta voi kasvattaa neljän adventin ajan jouluaaton huipennusta varten. Ei ole järkeä suunnitella kevään kuntoiluja, jos ei joulukuussa tee mitään sen eteen. On houkuttelevampaa tiputtaa painostaan useampia kiloja kuin ei mitään.

Kymmenen lisäkiloa on saavutettavissa herkuilla, joita et muina aikoina syö. Voitaikinan nimi kertoo mistä on kyse, vaikka käsittämättömän hyvin ihmiset onnistuvatkin hämäämään itseään lusikallisella luumua. Pipareiden mausteseos peittää sopivasti rasvan maun ja pähkinät ovat muuten vaan välttämättömiä. Siitä huolimatta, että 98 % suomalaisista ei syö pähkinöitä koskaan joulukuun ulkopuolella ja loput 2 % ovat niille allergisia 11 kuukautta vuodesta.

Meille on annettu tämä taivaallinen lahja, että allergiatkin paranevat joulun aikaan. Jeesuksen syntymäpäivän kaupallistumisella pelotellaan enemmän kuin helvetillä, mutta Jumala pysyy kyllä kaupallistumisen tahdissa hyvin mukana. Iskelmälaulajat tekevät joulun sydämeensä ja rock-tähdet muuttuvat parin kuukauden ajaksi lähetystyöntekijöiksi. Ateistit ryntäävät suoraan ostoskeskuksesta kirkkoon veisaamaan Kauneimpia. Joulu on kirkon kävijätilastojen juhlaa.

Tärkeintä tietenkin on, että meillä on jotain mihin uskoa. Jos emme julista Raamatun ilosanomaa, pelottelemme lapset hermoheikoiksi parrakkaalla miehellä, jonka kätyrit vaanivat jokaista liikettämme pimeässä. Pieninkin lapsi oppii, että tämä setä ei anna namuja, vaan tuo rekkakaupalla kolajuomaa!

Lucia-neito sekoitetaan usein enkeleihin. Ruotsalaiset ovat onnistuneet siivoamaan kultista sisilialaisen temppuilijan ja levittämään herkän kauniin perinteen myös naapurimaihinsa. On mielenkiintoista nähdä, milloin EU-direktiiveissä puututaan Lucian kynttiläkruunuun. Siinä on nuorelle neidolle huomattavasti enemmän hengenvaarallisia elementtejä kuin kaksi senttiä liian lyhyissä ja liian käyrissä kasvihuonekurkuissa. Enkelikellon kynttiläpaketissa on opastus Lucian kruunuakin itsetuhoisemmalle tielle: ”Pidä palavaa kynttilää silmällä.” Saadaan lisää kohteita, joihin näkövammayhdistyksen joulukalentereista lahjoitettuja rahoja voidaan käyttää.

Joululahjojen hankinta on yksi joulun odotuksen eniten voimia kuluttavista prosesseista. Lucialle ostetaan seuraavana jouluna peruukki ja pikkuveljelle lasisilmä, mutta mitä ihmettä annetaan appiukolle ja anopille? Sama ongelma toistuu 365 päivän välein (paitsi karkausvuosina, jolloin on yksi miettimispäivä enemmän).

Joulukorttien kirjoittelu ja lähettäminen kuuluvat yhä tunnollisen ihmisen joulunodotukseen. Jouluna on hyvä muistaa isotätiä, jota et muina vuoden päivinä tiedä olevan olemassakaan. Tusinakortissa lukee Tiimarin valitsemalla fontilla Hyvää Joulua -voiko kauniimpaa ajatusta olla? Omaleimaisemman kortin saa, kun pakottaa lapsensa punaisen lakanan eteen kuvattavaksi. Viattomat lapset ovat joulumielen pahimpia uhreja: kuka meistä haluaisi maata alasti lampaantaljalla kortissa, joka lähetetään tutuille ja tuntemattomille ympäri maailmaa?

Joulu tulee, halusit tai et ja sitä me nyt yhdessä odotamme. Koska joulua ei ole nykytekniikan puitteissa vielä mahdollista ohittaa tai nukkua yli (muiden kuin karhujen), on meidän kyynistenkin siihen syytä osallistua. Osallistuminen on huomattavasti helpompaa, kun asennoituu oikealla tavalla. Seuraavan kerran, kun tuskailet naapurin vilkkuvia jouluvaloja sinun ikkunasi alla, pistä suklaata lohdutusmielessä koko kalenterillinen poskeesi ja ole tyytyväinen siitä poikkeustilasta, minkä joulunodotus mahdollistaa. Naapurisi ei polta jouluvaloja huhtikuussa (paitsi jos on minun vanhemmistani kyse) ja yhden kuukauden voit elämästäsi elää hyvin suklaalla. Jos satut jäämään hurmoksessa joulunodotukseen koukkuun, voit aina mennä kauppaan joulun välipäivinä ja ostaa alennusmyynnistä uuden joulukalenterin. Siten on mahdollista tuplata joulukuun päivät ja elämykset keväthangille asti.

Ihanaa joulun odotusta kaikille!

1 kommenttia

Mies

Pelkään huutavia ihmisiä. Sellaisia, jotka moittivat ääneen toisten tekemisiä ja mielellään vielä mahdollisimman ison yleisön kuullen.

Jostain syystä nämä huutajat osoittautuvat aina 50- tai 60-luvuilla syntyneiksi. Heti sodan jälkeen syntyneissä ei ole riittävästi munaa huutamiseen tai ylipäätään minkäänlaiseen vessapaperilaadun itsenäistä valintaa vahvempaan kannanottoon (tai ehkä he ovat huutaneet voimansa loppuun jo vuosia sitten). 70-lukulaiset ovat taas jo sen verran kierompia, että sättivät ihmisiä selän takana puhumalla, eivätkä alistu suoraan huutamiseen.

Pahimpia ovat siis 50- ja 60-lukuiset, etenkin miehet. Työkavereina he ovat käytännössä aivan mahdottomia. Samaan aikaan kun he itse kuvittelevat olevansa täydellisyydessään verrattomia ja ennen kaikkea korvaamattomia!

Pahimmaksi tilanne kärjistyy, jos mies on ollut samassa työssä pitkään ja työtehtävien alue on suppea, selkeä ja helppo omia itselle. Mies ei enää erota itseään työstään; hänestä tulee kentauri, jolla on ihmisen jalat ja työtehtävä ylävartalona.

Kun työtä halutaan kehittää nykyajan vaatimusten mukaiseksi, mies kokee, että HÄN ei kelpaa. Miksi hänen ylhäiseen täydellisyyteensä ollaan tekemässä kauneusleikkausta? Kriittisin tilanne on, jos kehityksen kirurgina toimii joku useamman vuosikymmenen nuorempi, useamman työtunnin reippaampi ja kaiken kaikkiaan osaavampi tytönheitukka. Silloin huudetaan. Kitapurjeet auki ja yleisö kuulolle, näin karjuu TOSIMIES! Se sama, jolle vaimo valitsi sukat aamulla.

Kun mies täyttää 30 vuotta, yhteiskuntajärjestelmän olisi syytä pakottaa hänet vaihtamaan työpaikkaa vähintään kolmen vuoden välein (eikä se kyllä iäkkäämmille naisillekaan haittaa tekisi). Yli 50-vuotiaat voisi armahtaa suoraan eläkkeelle siitä syystä, ettei kukaan kestä heitä työkavereina edes sitä kolmea vuotta. Nuoremmille miehille olisi syytä säännöllisesti painottaa, että tekevät kaikkensa sen eteen, etteivät vanhenisi ollenkaan.

Aviopuolisona näitä viisikymppisiä miehiä en pysty edes ajattelemaan muussa tehtävässä kuin vaimon pieksemisessä. Ja sen he kyllä tilastojen mukaan hallitsevatkin yllättävän hyvin. Puolet päissään ja puolet selvin päin, ehkä karjuen tai sitten ihan hiljaa.

1 kommenttia

Itsenäisyyspäivä

Siinä se taas vilahti. Yksi Suomen syntymäpäivä. Loskaisessa räntäisessä kotimaassamme, kuten joka vuosi. Yksi kynttilä enemmän kakussa, jota ei ole olemassa.

Olen viettänyt kansallista syntymäpäivää Suomen lisäksi muutamaan kertaan ulkomailla. Neljäs heinäkuuta oli yhdysvaltojen länsirannikolla periamerikkalaiseen tapaan karnevaalityylinen huipputapahtuma: käytiin koko suvun voimin tivolissa, katseltiin rodeota ja elämäni suurinta ilotulitusta. Itsenäisyyttä osataan juhlistaa toinen toistaan vauhdikkaammilla menoilla muissakin maissa.

Niin mekin Suomessa. Pidämme vapaata, jotta voimme oikein panostaa hillittömään juhlintaan.

Aamupäivällä letka veteraaneja kiemurtelee aina vain hitaammin askelin sankarihaudoille ja laskee seppeleensä kaatuneiden muistolle. Kukaan ei puhu keskenään, koska kunnioitamme tilaisuutta ja kaatuneita. Sydänkohtauksen letkassa saanut poimitaan hissuksiin sivuun, ettei juhlallinen tunnelma vaurioituisi. Toisaalla kuljetaan soihtukulkueessa ja jossain on paraati. Missään muualla ei enää käytetä kumpaakaan sanaa, kulkuetta tai paraatia, paitsi lastenlauluissa ja Suomen itsenäisyysjuhlinnassa. Viimeisimmästä vain puuttuvat apinat ja posetiivari. Ne korvataan Hornetin ylilennolla, joka saa pienet lapset ja veronmaksajat itkemään tuskasta.

Suurin osa kansasta hautautuu juhlimaan omiin koteihinsa. Suomalaiset pojat opetetaan 3-vuotiaasta lähtien ihailemaan Tuntematonta Sotilasta. Televisiotarjontahan kun on joka vuosi muun juhlinnan mukaista. Rokkaa voi pitää nuoren miehen ihanteellisena esikuvana: "Kyl myö ain toimeen tullaa. Kyllä myö ollaan ennenki toimeen tultu", vakuuttaa mies, joka ampuu 50 vihollista.

Pimeän tullessa Pastelli-talojen ikkunoille asetellaan hirvittävän rumia sinivalkoisia kynttilöitä juhlistamaan tilaisuutta. Illan aikana kynttilöistä ehtii palaa valkoinen osa ja hyvällä tuurilla vain lähimmät ikkunaverhot sekä ikkunan puitteet. Kaupat eivät ole auki, mutta palokunnat ovat kokemuksesta viisastuneena kriisivalmiudessa.

Seppeleenlasku, paraatit, lipunnosto ja kynttilät ovat vain esileikkiä illan hervottomalle kliimaksille. Kansa asettuu Suomi-soffiinsa ja avaa seinän kokoisen television katsoakseen linnan juhlia. Mitä tarkempi kuva televisiossa, sitä paremmin juhlapukujen kainaloista pursuavat ihopoimut ovat tarjolla analysoitavaksi. Presidentti kättelee kutsuvieraansa ja me seuraamme: käsi alas, hymy, puristus, käsi takaisin. Sama toistuu illan aikana noin 1900 kertaa, kahdella kanavalla yhtä aikaa. Reality-sarjojen parhaimmistoa. Punatukkainen ohjaaja oli tänä vuonna erittäin huolellinen: kiintiövähemmistöt olivat kaikki mahdolliset tarjolla ja homoseksuaaleja esillä vielä entistä runsaammin!

Kukaan ei tunnusta katsovansa linnan juhlia vain niiden pukuloiston ja julkisuuden henkilöiden vuoksi. Kukaan ei tosin keksi mitään muutakaan syytä, miksi juhlia katsoa. Paitsi se itsenäisyys: vapaus, veljeys ja tasa-arvo, tuhansia järviä ja metsiä unohtamatta. Järvet muistaa viimeistään siinä vaiheessa, kun juhlakansa heiluu Presidentin linnassa Tonava-kaunoisen tahtiin.

Kansainvälisen uutiskynnyksen Suomen itsenäisyyspäivän juhlinnassa ylittää huonosti istuva punainen juhla-asu, jonka rinnusta koristaa vihainen animaatiolintu. Itsenäisyytemme ytimekkäästi kiteytettynä?